Merkinnät päivälle 18. Helmikuu, 2008

Hel 18 2008

Tahitia puikoille

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Inspiraatio, Neuleet, Langat, Musiikki

Pääsi jo eilen uusi neule puikoille, mutta nyt vasta raportoin. Teen sen ihanasta Tahiti-nauhalangasta, oranssista. Ohje on viime vuoden kevään Novitasta ja tämä paita tulee ihan itselleni. Tämäkin lasketaan hamsterineuleeksi, jos se vaan valmistuu helmikuun puolella. Ihanaa tehdä 5 mm:n puikoilla. Valmista jälkeä syntyy nopeasti.

Tänään saapui tällä erää viimeinen erä vanhoja Novita-lehtiä. Sain jopa yhden vuoden lehdet kaikki kasaan. Siis ennen vuotta 1994 olevista. Aion kerätä kaikki. Mutta nyt pidän pienen tauon huutamisessa. Loppukuu taas kituutellaan budjetin kanssa.

Peitto pääsi synttärisankarille eilen ja toinen lahja toiselle tämän viikon sankarille. “Ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Sankareita Elämän, ihan jokainen.” Lauloi J. Karjalainen joskus mustien lasiensa kanssa.

0 kommenttia