Merkinnät päivälle 28. Helmikuu, 2008

Hel 28 2008

Flunssa menossa pois

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Pentti-kissa, Neuleet, IT, Yleinen

Tänään jaksoin jo olla päivän kavereiden kanssa. Aamulla oli kuntonyrkkeilyä. Tosi kivaa! Mätin säkkiä oikein tunteella.

Eilen en neulonut yhtään. Ei vaan jaksanut. Eilisen melkein koko päivän nukkuminen auttoi, että tänään jaksoi.

On opistollakin hiihtoloma, niin ei ole kurssi-iltaakaan tänään. Ihana tunne, kun ei tarvii illalla lähteä mihinkään.

Pentti-kissa oli äsken ulkona vähän ja riehui kämpässä vähän aikaa. Nyt se sitten väsähti ja nukahti nojatuoliinsa. Se on hauska, kun aamulla nousee tuolin käsinojalle ja huitoo meikäläistä hereille. Ihana kissa, joka herättää. Joskus toivoin apukoiraa, mutta nyt on kissa. Se sopiikin paremmin minun sairauttani sairastavalle. Olen kuullut, että kissan silittäminenkin alentaa verenpainetta. Ei mulla oo koskaan korkealla ollut, mutta silti kissan silittäminen rauhoittaa. Se on niinku perheenjäsen. Viime kesänä, kun olin 1,5 viikkoa sairaalassa, niin suurin huoli oli kissasta. Onneksi se oli siskoni hyvässä hoidossa. :)

Josko tänään sitten tulisi kudottua ja ainakin viikonlopun aikana, kun on taas kolme päivää, että voi tehdä omien ajatusten mukaan. Huomenna on ruokakaupassa käynti, mutta muuten voi taas kuunnella musiikkia ja rentoutua vaikka neulomalla ja nettisarjat katsomalla + surffailemalla.

Rentoa viikonloppua lukijoilleni!

1 kommentti