Huh
30
2008
Eilen oli kuntoutusryhmämme myyjäiset Kunnari-talolla. Leivoimme munkkeja, sima oli tehty jo aiemmin samoin pizzat paistettu, järjestimme arpajaiset ja pidimme puffettia auki. Päivä oli pitkä mutta ehkä kevyempi kuin mitä luulin. Ehdin syömään seisaaltaan yhden lämmitetyn pizzan palan ja yhden kylmän, juomaan kupin kahvia ja maistamaan yhden munkin.
Tänään oli kuntosali ja voi että kiva oli taas hikoilla kunnolla. Lopuksi rentouttavat venyttelyt. Lempivenytykseni on istuen lattialla jalat haara-asennossa ja venyttäen napaa kohti lattiaa. Se venyttää mukavasti sisäreisien lihaksia. Siitä kun menee toisen jalan puoleen, toisen jalan puoleen ja viimeisenä vielä keskelle, niin avot en tahtoisi nousta venytyksestä pois.
Ulkona on helle…ja vieläkin on huhtikuu…
Samos-topista on takakappale valmis ja aloitin jo luomaan silmukoita etukappaleeseen. Siitä tulee taas oikein mieleinen neule itselleni. Nyt on Samos-lanka kärjessä kulutuksen osalta tänä vuonna.

Paketoin pari lahjaa ostettuani paperia. Aiemmin tänä vuonna olin jos ostanut korttikaimaltani kolmiulotteisia kortteja. Kesän kaikki lahjat on tehtynä, ainakin ne jotka tiedän antavani kesällä. Ehkä yhtä vielä pitäisi entrata, mutta katsotaan nyt vielä.
Runot-sivullekin lisäsin pari pätkää eilen. Pidän tätä blogia niiden julkaisukanavana. Niin saa olla jatkossakin. Näinhän toivon, että joskus jossakin joku lukee. Laitan tähän etusivulle yhden niistä, ole hyvä!
***
MENNEISYYDEN ELEMENTIT - ovat niitä rakennuspalikoita, jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen mikä olen. 8.4.08kj
***
Huh
28
2008
En tiedä, mutta aina uus pohja houkuttelee. Nyt on tullut tähän Ajatukseni.net- palveluun uusiakin pohjia. Ja noita just, joihin saa tuon oman bannerin tuohon yläreunaan. On vaan vielä kesken sen teko, kun nyt vasta mahdollisuus vaihtaa.
Tuokin on kiva, että tuossa oikealla näkyy noi aiheet ja paljonko on kutakin aihetta ja sama kuukausien kohdalla, että paljonko on kirjoituksia. Ja että noi pääsivujen valikot ovat tuossa ylhäällä.
Tänään on kolmanneksiviimeinen kurssi-ilta. Sitten mulla alkaa kesätauko. Syksyllä ajattelin taas itseäni kurssittaa. Mutta ensin nautitaan kevät ja kesä.
Ystävä kävi eilen pesemässä ikkunat ja nyt on puhdasta. Kiitos vielä Sinulle, jos luet tätä!

Huh
27
2008
Toivotan kaikille lukijoilleni! En voi olla toitottamatta kuinka kevyt tämä kevät on ollut minulle, koska:
- en ole potenut kevätväsymystä.
- odotan innolla kesää tapahtumineen.
- valon määrä on upean runsas.
- terassikausi on avattu jo huhtikuun puolella (neulomisineen, että taas repäsin oikein kunnolla!)
- olen säästynyt flunssalta.
- <3
- ATK-A-ajokorttikurssista enää yksi osio suorittamatta -> jännitys tiivistyy.
- se pasahti päälle nopeammin kuin tiesimmekään.
Huh
25
2008
…sanoi soittajapoika, näytti akustista kitaraansa ja alkoi soittamaan toivomaani Guns n´ Rosesia: Sweet Child of Mine. Kappaleen alussa oli kitarointia. Ja minä pääsin vauhtiin. Rupesi niin tärisyttämään, kun soitti vielä Led Zeppelinin: Stairway to Heaven.
Lähdimme Ystävän kanssa pois Joe´s Place Pubista. Kuulin jonkun huutavan: “Come back!” Ensin kuulin, niinkuin olisi sanonut: “She´s black.”
Tuntui, että kaikki miehet katsoivat peräämme, kun lähdimme. Mietimme kotimatkalla mikä mahtoi olla soittajapojan nimi ja minkämaalainen.
Huh
23
2008
- Kuvat 2008 ja 2007 vuosilta ja käsitöideni tekotarinat löytyvät nyt omasta Kuva-albumistaan. Yleensä pääset siihen tutustumaan Käsityöpalsta-sivun kautta. Etusivullekin pitäisi jotenkin linkki saada, mutta en ole vielä keksinyt että miten. Ensin on Galleria 2007, sitten kuvat ja niiden kautta pääsee tarkemmin tutustumaan lanka-, ohje- ja tekotietoihin.
- Linkit löytyivät aikaisemmin omalta sivultaan, mutta ovat nyt tuossa oikealla alempana. Siinä on pääosin itselleni tärkeitä linkkejä, mutta kukaan ei estä klikkailemasta.
- Oletko huomannut muutaman ohjeeni? Muistutan vielä tässäkin, että jos käytät jotain ohjetta vaikka muuntelemallakin, niin kerrothan ko. ohjeen sivun kommenteissa. Kommenttilaatikko löytyy sivun alareunasta, ole hyvä. Mielellään linkki mukaan, mistä löydän ko. ohjeella tehdyn neuleen tai virkkauksen, kiitos!
Huh
21
2008
Koukulla on menossa puuvillajämälangoista tehtävä jokin kassin tapainen. En tiedä vielä mikä. Lisäksi puran vanhaa Samos-neuletta ja teen siitä uutta. Värinä on kelta-pinkki-lime Lollipop. Teen siis tunikatoppia. Ihanaa, kun pitkät paidat ovat muodissa. Onneksi on se napapaitakausi ohi jo.
Tähän tekisi mieli laittaa pari hauskaa kuvaa. Mutta tarvii ensin kysyä lupa, että ne voi laittaa.
Kello on kohta viisi aamulla ja heräsin viisi tuntia nukuttuani. Ei enää väsytä. Mutta luulenpa, että iltapäivällä väsyttää. Vuosi on jo mennyt, etten ole nukkunut yli kuutta tuntia yteenmenoon. Mutta olen siihen jo tottunut. Usein harrastan päivänokosia.
Pentti sai eilen kevään ensimmäisen hiiren. Tarvii kohta antaa sille matolääkekuuri, kun se alkaa itsekin hankkimaan ruokaansa. Tosin talvellakin se jostakin löysi pari hiirtä. Missä ihmeessä niitä liikkuu, kun en näe niitä muuten kuin Pentin jahtaamana.
Huh
19
2008
Eilen myöhään sain vimman koota pinkin neuleen valmistuneet osat yhteen. Samos on ihanaa neuloa mutta kamalaa ommella osia yhteen. Ei luista, ei! Pinkki bolero on nyt sitten kuitenkin valmis. Laitoin omista säilöistä löytyneet keltaiset napit. Ne antavat kivan säväyksen pinkkiin lankaan. Koitin neuletta ylleni ja se on kuin minulle tehty eli juuri sopiva. Tänään olisi tarkoitus asetella neule niin, että saan siitä kauniin kuvan. Yksi kuva mahdollisesti neule ylläni.
Seuraava Samos-neule on jo katsottuna Novitan kesänumerosta. Vuorossa on tunikatoppi, jotka ovat suosittuja ensi kesänä. Onhan pitkä toppikin mukavampi, kuin ihan lyhyt. Alaosana voi olla caprit tai legginsit.
Ihmettelen miksi Novitan Muksu-extra ei tullut kotiin kannettuna. Kaupoissa sitä jo näkyy. Vai eikö se tule tilaajille ollenkaan? Jos ei, niin ompa vähintään kummallista.
Huh
18
2008
Taitavat jatkua lämpimät ja kauniit kevätpäivät.
Leskenlehdet kukkivat pää käännettynä kohti auringon paistetta, krookukset ovat jo nousseet lumesta, ihmiset liikkuvat enemmän, moottori- ja polkupyöräilijöitä näkee taas liikenteessä, Pentti-kissa tykkää olla enemmän ulkona, linnut laulavat aikaisin aamulla kauniisti…oi tätä Elämän ihanuutta!
Tarvis vaan nukkua enemmän kuin kolme tuntia (viime yönä), niin jaksaisi nämä ihanat päivät paremmin. Mutta olen tottunut uniaikojeni vaihteluun. Yksi yö menee vähemmällä, kun nukkuu päivänokoset.
Huh
16
2008
Nörtit valvovat, asiakkaat harmistuvat, verkkopankki ei toimi, laskujaan ei saa maksettua! On tämä maailma kummalliseksi mennyt! Näen usein ns. enneunia. Numeroita on niin helppo siirrellä paikasta toiseen. Tietokoneella 8,4 näyttää melkein samalta kuin 84. Pieni pilkku vain välissä. Mietippä ite mitä on kaksi tai kolmekin kertaa tuo 84 verrattuna 8,4:ään. Se on laskuvirhe! Jos tietokone ei osaa laskea, se ei voi toimiakaan. Kuinka sitä erottaa ruudulla missä ihmeessä se pilkku nyt taas onkaan? Mitä sanoisi matematiikan opettaja moisista laskuvirheistä kokeessa koulussa. Olisiko kokeen tuloksena 10 vai 1,0?
JK: Ylläolevasta tekstistä puuttuu yksi merkki. Mikä? *wink, wink*
Huh
14
2008
Löysin vihdoinkin pohjan, josta saa paljolti oman näköisensä tuon yläpalkin johdosta. Mitäs pidätte? Kuva on aiemmin tänä keväänä tekemästäni neuleesta, sen alareuna itseasiassa. Yläpalkkia on helppo vaihtaa ja siihen saa vaikka aina ajankohtaisen kuvan.
Kiitos muuten kommenteistanne blogissani! Taluttimelle lähtee postia myöhemmin tällä viikolla, ehkä torstaina, jolloin olen enemmän liikenteessä. Silloin on Excel-koe ATK-A-ajokorttikurssilla. Harjoittelin viime viikolla joidenkin tehtävien avulla tuota koetta varten. Se onkin sitten viimeinen ohjelmakoe. Jäljellä on enää Laitehallinta-osio.