Tou 14 2008
Postia
Tänään taas postilaatikko tursusi lähetyksiä.
Huusin huutonetistä jälleen kerran cd:itä. Tällä kertaa suhteellisen nopealla ajalla eli Negativen kolme levyä. Jotenkin tykästyin heidän uusimpaan kappaleeseen “Won´t Let Go” ja eityisesti siinä olevaan kitarasooloon. Mutta silti kuunnellakseni uusinta kappaletta, minun täytyy ensin läpikäydä vanhemmat biisit, että tiedän miten kehitys on tapahtunut. Jostain syystä vain Mediplayerini ei toiminut vielä, että olisin päässyt kuuntelemaan. Missäköhän taas vika?
Lisäksi postissa saapui 100g Florica-lankaa. Mainitsinko jo, että aiemmin saapui 200g Kolibri-lankaa juuri sopivaan tarpeeseen. No ne loppuvuodentekoset…
Vihdoinkin Pentti rauhottui nukkumaan. Se oli kuntosalillaoloaikani ulkona parisen tuntia ja tuollaisen rupeaman jälkeen ei meinaa rauhoittua kotona olemaan. Ymmärrän että kissallakin voi jäädä ulkoilman houkutus päälle, niin raikas ilmanala siellä nyt onkin vaikka viileä (10 astetta). Tänään varis piti Pentille aika rätkätystä, mutta pelastin tilanteen aukaisemalla oven, kun ihmettelin miksi Pentti sähisee ja on niin varuillaan olevassa asennossa. Varis oli noin metrin päässä Pentistä. Olisi saanut hyvän valokuvan.
