Kes 10 2008
Hyvä oloko?
Onpa mulla sittenkin kova kunto, kun saman viikon aikana kävelin laavulle tiistaina n. 10 kilsaa ja pyöräilin sunnuntaina n 20 kilsaa. 30 kilsaa liikkumista saman viikon aikana. En ikinä olisi uskonut, että palaudun noin äkkiä. Yksi mikä on auttanut, on säännöllisempi ja tasapainoisempi ruokavalio. Pakostakin, kun jäätelö alkoi tökkimään yksi päivä. Ajattelin etten enää koskaan osta jäätelöä. Pieni puikkoja ja tuutteja voin ostaa, mutta ei enemmpää kerralla Kun alkoi jo menemän siihen, että söin yhdeltä istumalta litran jäätelöä. Juu. Pikkutyttö kun olin, perheen kanssa jaettiin litran jäätelö neljään yhtäsuureen osaan. Nyt sitten menee yksin litra. Kauheeta! Söisi edes Pentti-kissa jäätelöä. Mutta sen herkkua ovat maitokarkit, joissa niissäkin on rajana 3 kpl / päivä. 4:stä tulee tökkimisolo. Viime Jouluna totesimme, kun herkuttelimme: minä suklaalla ja Pentti-kissa sai ylimääräisiä maitokarkkeja. Se ei ollutkaan hyvä. Raja se on kissankin herkuttelulla.
