Kuukausiarkisto Kesäkuu, 2008

Kes 17 2008

Valmista ja uutta

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Neuleet

Viikonloppuna sain valmiiksi puolentoista viikon projektin, eli kolmiohuivin. Siitä tuli oikein ihana ja saa olla viimeinen huivintekele tällä haavaa. Nyt niitä on riittämiin.

huivi_lehtikuvioinen_1a.JPG

***
Jotenkin pitäisi saada innostusta jatkaa loppuvuoden tekosia. Oikeastaan vasta kolme on valmiina. Voi että, mistä saisin inspiraation?
***
Uutena aloitin kahta ulkotuoleihin tulevaa tuolinpäällistä. Teen isonnetulla Vaaka-tilkulla (40 x 40 cm). Näin olen tehnyt valmiisiin tyynypohjiin tyynynpäällisiäkin. Kaksi tilkkua kun tekee, niin siinä on valmis päällinen. Tarvii tästäkin varmaan kirjoittaa ohje, kun neulottuja irtotuolinpäällisiä näkee harvemmin.
***
Mitä muuten ei voisi tehdä neulomalla? Kohta alkaa tuntumaan, että kaikenlaista voi tehdä. Ainakin kodin tekstiilejäkin, mitkä on tottunut, että ne ovat kankaisia. Kun ei osaa ommella, ei osaa ommella. Sitten neuloo.

0 kommenttia

Kes 15 2008

Lisätty myytäviä Kirppis-sivulle

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Tiedote

Danielle Steelin kirjoja á 5 euroa + postikulut, kiitos!
Lankoja!

Kirppis-sivulle!

0 kommenttia

Kes 15 2008

Siiwosin

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Inspiraatio, Pentti-kissa, Yleinen

Eilen ja tänään yhteensä 5 tuntia. Eilen vaatehuoneen ja siirtelin huonekaluja. Tänään jatkoin huonekalujen siirtelyllä ja “inwentoimalla” mm. myytäwiä kirjoja. Siirsin tietokoneenkin ja purin erään kirjoituspöydän. Jos mitä on paljon niin pölyä. Voi että! Aina kun siivoan enemmän, niin siirtelen huonekaluja. Se on jo traditio minulla. Pentti-kissa oli sen näköinen, että hänellä ei ole paikkaa missään, kun aina se siirtää mihin menee. Kerran se meni jopa pahvilaatikon päälle nukkumaan, että tässä olen nyt.

0 kommenttia

Kes 14 2008

Maalla

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Reisu, Muistoja, Pentti-kissa, Sää, Yleinen

…on aina mukavaa. Niinkuin tänäänkin. Olin systerin ja kahden pienen poikansa kanssa heidän kotipaikassa. Voi kuinka söpöjä olivat pojat lakkeineen ja heidän Äitinsä huivineen, jotka heille annoin.

kesahuivi_a.JPG

kesapipot-3kpl_a.JPG

Kuviakin otettiin innokkaasti kamerallani, mutta ne lähtevät kehitettäväksi niin, että ovat viikon päästä näytettävissä. Pentti-kissa pysyi ulkona, kun pienet pojat leikkivät tädin lankakerillä.

Ja sitten maalla:

Leikittiin, keinuttiin, paistettiin makkaraa, katsottiin pupuvauvoja, ihasteltiin riikinkukkoa pitkine laahuksineen, oltiin kilttejä ja vekkuleitakin. Täti teki nurmikolla Aikido-kaatumisen ja pojat huusivat ihmeissään, että uudestaan niinkuin pikkuoravat. Ensimmäisellä kerralla täti meni turvalleen mutta toisella kerralla jo sujui paremmin. Siinä tanner tömisee, kun täti kaatuu. Sitten ruokittiin vielä elikot ja lähdettiin kotia kohti jäätelökaupan kautta. Voi että maalla on mukavaa. Sitä nukkuisi vaikka nurmikolla, että saisi olla vaan ja köllötellä. Ja tietysti maalla paistaa aina aurinko. :D

0 kommenttia

Kes 13 2008

Pattern

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Language

Today I have added english translation to my one pattern: Hat. You find it at the right column —> If you are on the Ravelry, you find it there too.

0 kommenttia

Kes 12 2008

Ettei sittenkään Tahitista puhuminen loppuisi

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Langat

Niin tänään saapui postissa n. 200g Huuto.netistä huutamaani Tahiti-lankaa: vaaleanpunaista ja lilaa. Ihanaa! Vaaleanpunaisesta voisi tehdä jonkun asusteen, huivin ehkä. Kun tykkään niin tällä hetkellä paljon pinkistä ja vaaleanpunaisesta.
Huuto.netissä on jotenkin vähän huudettavia erilaisia lankoja tällä hetkellä. Minulle ainakin kesälomatraditioon kuuluu, että tilailen paljon netin kautta lankaa. Tarvii sitten käydä vaikka tutustumassa Novitan uusiin lankoihin tai mitä suosikkinettilankakauppani Ketunpä-Tuote myy. josko viimeinkin alkaisin taas ostamaan lankaa tiettyä projektia varten. Etten haalisi kerää sieltä ja toista täältä. Mutta minä kun niin tykkään keikenkirjavista langoista. Paitsi nykyään en vihreästä niin paljoo (paitsi veskin sisustusvaiheessa on tykättävä).

0 kommenttia

Kes 10 2008

Hyvä oloko?

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Reisu, Muistoja, Pentti-kissa

Onpa mulla sittenkin kova kunto, kun saman viikon aikana kävelin laavulle tiistaina n. 10 kilsaa ja pyöräilin sunnuntaina n 20 kilsaa. 30 kilsaa liikkumista saman viikon aikana. En ikinä olisi uskonut, että palaudun noin äkkiä. Yksi mikä on auttanut, on säännöllisempi ja tasapainoisempi ruokavalio. Pakostakin, kun jäätelö alkoi tökkimään yksi päivä. Ajattelin etten enää koskaan osta jäätelöä. Pieni puikkoja ja tuutteja voin ostaa, mutta ei enemmpää kerralla Kun alkoi jo menemän siihen, että söin yhdeltä istumalta litran jäätelöä. Juu. Pikkutyttö kun olin, perheen kanssa jaettiin litran jäätelö neljään yhtäsuureen osaan. Nyt sitten menee yksin litra. Kauheeta! Söisi edes Pentti-kissa jäätelöä. Mutta sen herkkua ovat maitokarkit, joissa niissäkin on rajana 3 kpl / päivä. 4:stä tulee tökkimisolo. Viime Jouluna totesimme, kun herkuttelimme: minä suklaalla ja Pentti-kissa sai ylimääräisiä maitokarkkeja. Se ei ollutkaan hyvä. Raja se on kissankin herkuttelulla.

0 kommenttia

Kes 08 2008

Tänään tuuli

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Reisu, Pentti-kissa, Tiedote, Sää

Pyöräilin 20 kilometriä (= Äiskälle ja I:lle ja takaisin kotiin). Oli vastatuuli mennessä mutta nopeata tulla takaisin. Systeri oli pyytänyt pyöräilemään heille samalla reissulla. Mutta huom mulla on polkupyörä, ei motskari. Juu ihan heti pyötäilen 40 kilometriä saman päivän aikana :D

***

Ravelry on pop nyt mulla ainakin! Mikä sinulla on pop? Voi olla muukin kuin neulomisasia. Sillä tässä blogissa kirjoitan muutakin.

***

Pentti tykkää kasoista:

pentti_kasassa.JPG

1 kommentti

Kes 07 2008

Kesäpäivää!

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Neuleet, Inspiraatio, IT, Tiedote, Sää, Yleinen

Ihana kesäinen päivä tänään! Joskus nuorena töissä ollessa haaveilin herääväni aikaisin kesäkuussa ja meneväni ulos ihailemaan kesää. Nyt sen voin tehdä, kun on aikaa…

***

Tänään edistyi vessan matto taas muutamalla rivillä ja sain valmiiksi eilen bussissa aloittamani tilkun. Huviakin ehdin muutaman silmukan tehdä. Teen nyt noita kolmea fiiliksen mukaan. Ulkona istuessa mattoa, illalla huivia ja liikkeellä tilkkuja. Päätin, että laitan tilkkupeitossa joka toisen palan valkoista ja joka toisen värillisen. Taitaa tulla ihan kiva silleen ja voi jo koota, kun tekee. Tai sitten ei… :D

***

Jaa…kohta on kahviaika…

coffeecup.gif

***

Ja täällä viihdyn : ravelry.JPG

0 kommenttia

Kes 05 2008

Jämä-Ulla 2008 on ilmestynyt!

Jämä-Ulla on ilmestynyt!!! Jippii ja mun ohje mukana. Jihuu jippii!!! Jes! No siis tuntuu edelleen noin hyvältä, kun näin ohjeeni julkaistuna. Kiitos! Tänään on lisäksi Maailman Ympäristöpäivä! Olen kierrättäjä-täti eli mahdollisimman ekologinen, mitä nyky-yhteiskunnassa voi olla. Hyvä “ekoteko päivässä” on riittävästi!
Käsityöt edistyvät pienen pätkän näin lämpimillä. Mutta jotain se on sekin. :) Villahuivikin :D

1 kommentti

« Edellinen - Seuraava »