Aiheen 'Keräily' arkisto

Maa 19 2008

Samos pääsi puikoille

Aloitin heti uuden neuleen, kun olin kysynyt mielipidettä, minkä tekisin. Päädyin pinkkiin puolihihaiseen kolmen napin boleroiseen. Toinen kerä jo menossa. Mulla on vanhaa pinkkiä Samosta, mutta hyvin se käy uuden tilalle.

Terapeuttini osti minulta 500 g vaaleansinistä Samosta, joten lankasäilöni vain vähenee. Kohta saa ostaa uutta lankaa taas. Toista kuukautta on jo pitänyt langanostolakko. Ensin hamsterikuukauden avulla, sitten omin avuin. Olen huutanut sitten Novitan lehtiä lankojen tilalle. Aikaisemmin keräsin kaikki Novitat vuodesta 1995 tähän päivään. Nyt sitten 1994 vuodesta vanhempiin. Tykkään, kun on jotain aina keräilykohteena.

Tänään saapui postissa lisää Antti Tuiskua. Aion kerätä häneltäkin kaikki levyt. Kivaa peruspoppia. Antaa rytmiä ja sykettä Elämään. Mulla on siis neljä a:n levyä: Ensimmäinen, Antti Tuisku, New York ja nyt tämä uusin Rovaniemi.

Mitä sinä keräilet? Kaikki saavat vastata taas! Kiitos muuten edellisistä värivastauksista!

0 kommenttia

Hel 07 2008

Keräily jatkuu

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Keräily, Neuleet, IT, Yleinen

Itella kantoi Novita-lehtiä ja Tarja Lunnaksen pari cd:tä.

Neulomiset eivät ole edistyneet kuin pari riviä ja vain hamsterineule. Epätoivoista langankulustusta, vasta 60 g mennyt takakappaleeseen. Tällä menolla mä en saa millään hyviä grammamääriä Lankahamsteri-kisaan. Taidan olla kohta ainut nollilla oleva, varsinainen pohjanoteeraus.

Tänään oli taas kurssi-ilta ja olen ihan puhki. tekstinkäsittely on aiheena. Se se vasta pitkä jakso onkin. Onneksi on viikon tauko kokeen jälkeen. Huh!

Aamulla olin oikein oikealla keilaradalla keilaamassa. Kirsi “The Kierre” J… annoin itselleni nimeksi. Näytti, että pallo menee kouruun, mutta palasikin kierteellä takaisin keskelle rataa. Itse en saanut yhtään täyskaatoa, mutta kaverit niitäkin.

Josko huomenna taas jaksaisi ottaa vapaapäivän kunniaksi neulomuksen kauniisiin kätösiin ja silmukoida muutaman rivin taas.

2 kommenttia

Hel 05 2008

Tänään saapui…

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Tempaukset, Keräily, Neuleet, Langat

Ensimmäinen uuden keräilykohteeni lehti: Novita 1/89. Olen alkanut siis keräämään Novitat 1994 vuodesta taaksepäin. Ai mutta taisin siitä mainitakin jo. Todella siistikuntoinen lehti niin vanhaksi eli liki 20 vuotta vanha lehti! Ajatelkaa! Silloin olin nuori ja nätti, nyt enää ja… ;) Lehden keskellä oli jonkin langan näytteet!

Eilen hain tammikuussa huutamani lankapaketin postista: 250 g Novitan vaaleanpunaista Mimosaa. Koostumus kuin vanha Cottonella. Oi niitä aikoja! Siis Cottonellan. Silloin taisi olla aika vähän neuleblogeja.

Merimiesneuleeseen menee yllättävän vähän lankaa. Teen tummansinisestä Säästökerästä takakappaletta ja lankaa on mennyt vasta 50g! Tällä menolla en saa paidan tehtyäni sittenkään 500 g kulutettua. Voih! Pitäisköhän mun aloittaa jokin pienempi neule, että saisin Lankahamstereihin alkugrammat kasaan?

Saa nähdä mitä Itella huomenna tuo :)

Eilen Itella lähti viemään Kierrätetään-satoa ja lankavaihtaria. Ei ketään kiinnostaisi vanhat tietokonealan lehdet? Niitä olisi vino pino. Äh… :( Loppuun vielä yksi :)

1 kommentti

Hel 03 2008

Keräilijäluonne ilmoittautuu

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Keräily, Musiikki

Kun ei saa ostaa lankaa, aloin huutamaan Novitan lehtiä. Voih! Muuten hyvä juttu, mutta menen sekaisin kohta mikä lehti on tulossa keneltäkin. Kun niin moni huuto loppuu yhtä aikaa. Nooh, eiköhän tästä selvitä. Keräyksen kohteena ovat siis Novitan lehdet vuodesta 1994 taaksepäin. Niitä taitaa olla jonniin verran, kun Novita täyttää tänä vuonna 80 vuotta. En tarkoita, että ihan alusta asti olisi lehti ilmestynyt, mutta jokin vanha lehdykkä saattaa jossain vaiheessa osuakin silmään kohdalle. Näistä saapi siis huikkasta meikäläisen sähköpostiin, kun näkyy.

Jatkan taas muutakin keräystä: Tarja Lunnaksen cd:t. Niitäkin on jonkin verran. Kertokaas muuten, kun muistatte, milloin hän oli tangokuningatar tai edes prinsessa. Kun en muista kumpi. 1990-luvun alkupuolella muistan käyneeni tanssimassa hänen keikallaan. Meni yli 10 vuotta, kunnes löysin hänet uudelleen. Iloisen letkeätä musiikkia! Pelastaa meikäläisen harmaankin päivän.

2 kommenttia

Tam 28 2008

Viimeinkin

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Keräily, Neuleet, Sää, Musiikki

Viikonloppuna sain kerättyä sen verran voimia viikolta takaisinpäin, että neulominenkin tuntuu taas mukavalta. Pitäisiköhän mun seuraavaksi aloittaa jotain haastavampaa neuletta? Viime aikoina olen neulonut pelkkää oikeata. Se on mukavaa, mutta pidemmän päälle tosi puisevaa. Ei yhtään nurjia silmukoita! Kuvitelkaa! Toosi tylsää…

Mulla on vielä tulossa 3 lankapakettia huutonetin kautta. Lisäksi huutelin vanhempia Novitan lehtiä. Ajattelin kerätä sittenkin myös 1994 vuodesta taaksepäin. 1995-vuodestahan mulla on jo kerättynä joka numero.

Tuonne Minusta-sivulle lisäsin muutamista kerättävinä olevista naisartisteista cd-listaa. Jos huomaat minulta jonkin puuttuvan, niin huikkaseppa sähköpostiin. Huutelen myös niitä netistä ja tänään jo tärppäsi.

Taitaa olla muuten pakkasennätys tänään, ainakin tämän talven. Huisia :)

0 kommenttia

« Edellinen