Aiheen 'Muutoksia' arkisto

Mar 21 2008

Muuta / Something Else

Jotenkin tyhjä olo. Kaiken sen puurtamisen jälkeen, ei olekaan enää mikään kiire. Tai oikeastaan minulla ei ollutkaan kiire. Oli vain paljon tekemistä. Nyt on vieläkin useita neuleita kesken, mutta silti tekisi mieli aloittaa jotain uutta, ettei olisi niin tyhjä olo. Usein uudella neuleella saa vauhtia vanhoihinkin keskeneräisiin. Mutta ei vain tule mieleen, että mikä se uusi olisi.

Mutta tänään minun piti naputtelemani ihan jotain muuta tähän. Oikeastaan mielessäni oli kirjoittaa blogin tekemisestä jotain. Mieluummin ohjaisin kädestä pitäen miten blogi syntyy, mutta koitetaan näin.

Kolme vuotta sitten blogini syntymä lähti siitä, että minulla oli harrastus, josta moni muukin jo piti blogia ja tahdoin mukaan tähän ihmeelliseen virtuaalimaailmaan. Kirjoittaminen on veressä ja tarve kertoa omasta Elämästä jälkipolville myös.

Ensin tarvitaan siis jokin asia -harrastus- ,jonka ympärille aloitetaan rakentamaan nettipäiväkirjaa eli blogia. Siitä se lähtee, ja tarvii löytää sopiva “ilmainen”blogipalvelu. Hyviä aloituspaikkoja ovat esim. Vuodatus tai Blogger. Ne ovat monien tuntemia ja myös suomenkielisiä. Alussa luodaan käyttäjätunnus ja salasana blogin muokkaamista varten. Jatkossa tarvitset niitä useinkin.

Kysymyksiäkin voi heittää tässä vaiheessa, sillä aion jatkaa aiheesta tuonnempana…

***english***

I feel so empty. After all that knitting, there isn’t hurry no more. Though I haven´t had any hurry exactly. I just had much to do. There are lot of knits like UFO. But I like to start something new that I don’t feel so empty anymore. usually when you start something new, old ones gets new inspiration. But… I don´t have nothing new to knit in my mind.

Today I planned to write something else to this posting. In my mind there was something how to make blog. I prefer to teach you, when you do. But I will try like this.

Three years ago a born of my first blog started, that I had a hobby. There were many more who were writing blog. I wanted to join this wonderful virtual-life myself. I love to write and to tell something from my own Life to younger ones.

First you will need some thing -hobby- which round you will build a netdiary aka the blog. It begins like that and you will need to find some blogservice. There are good places to begin: Vuodatus (finnish) or Blogger (many language). You have read these blogs from those services and you know them will service you with your own language. In the beginning you will create the username and password. You will need them to edit the blog.

If you have something to ask, you can leave a comment. I will come back by this thing later…

0 kommenttia

Hei 09 2008

Nytpä mä sen keksin! / Heureka!

Kun tekee monta pientä neuletta, saa paljon valmiita. Heh, oliko hyvä juttu? :D Valmiiksi naurettu vielä kaiken lisäksi :D Niin, olen siis aloittanut monta pientä neuletta viime aikoina ja tehnyt valmiiksikin. Mitä ihmettä? Mä toistan itseäni!

Ohjeeni siirtyvät vähitellen tuonne neulenurkkani puolelle. Tulevaisuudessa sieltä löytää myös ohjeita enkuksi käännettynä. Se vaan on aika homma.

Tilasin Kotivinkki-lehden ja tänäänhän tuo saapui lehtipulaani täyttämään. Tällä viikolla saapui lisäksi tilaajalahja: suklaakirja. Siinä oli ihana jäätelön ohje. Sitä on pakko kokeilla.

***english***

When I do a many little knits, I will get very much of FO´s. Heh, was it a good joke? :D Ready at laughed :D So, I have put on the needles the many little knits last few days and done to FO, too. What a shame? I´m repeating.

My patterns are moving to KirsiJ - Neulenurkka (Knit corner :)). In future you can find a translations there too.

I ordered Kotivinkki-magazine and todeay it arrived to fill out my magazine fever. In this week arrived a gift of ordering: book of chocolate. It includes a very nice instruction for an ice cream. I must try to do it.

0 kommenttia

Hei 05 2008

Jotain vaan / Something to say

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Muutoksia, Inspiraatio

Täällä paljon olen ollut (I have been here a lot):

ravelry.JPG

***

Niin ja vaihteeksi uusi pohja, näitä on niin kiva vaihdella!

And some changes here in blog, it´s so nice to change!

0 kommenttia

Kes 23 2008

Täällä blogissa / Here in Blog

Tapahtuu muutoksia ja kuten olette huomanneet, niin joukkoon alkaa eksyä englannin kieltäkin. Syynä on Ravelry, johon liityin kesäkuun alussa. Sitä kautta on tullut kyselyitä ohjeideni kääntämisestä englannin  kielellekin. Mielelläni niin teen, jos vain suinkin osaan. Jossain vaiheessa minulla on tarkoitus laittaa enkkuohjeet omalle sivulleen, niin ne eivät sotkeudu muihin. Mutta nyt on parempi, että ne linkittyvät alkuperäiseeen sivuun.

Tänään saapui ( itse hain postista) pari pakettia. Toinen oli paketti Luontokaupasta ja toinen Novitalta.

Luontokaupan paketti sisälsi:

  • apilasaippuaa
  • matonpesuainetta
  • biohajoavia tiskirättejä
  • t-paidan

Novitan paketti sisälsi:

  • 7veljestä Kantria
  • Floricaa
  • kahdet bambuiset kassinkahvat
  • Muksuextran
  • 5 mm:n 80 cm pyöröt (Jippii! Uudet rikki menneiden tilalle! Tärkeä koko!)

Siinä sitä purettavaksi yhdelle päivälle. Nyt on langat loppuvuodentekosiin hankittuina. Ei kun vain jatkamaan… (pst…mistä saisin innostuksen?)
***

Happens the changes. As you have noticed, there is english language too. It´s because of Ravelry. I have been there as member since beginning of June.  There someones have asked to translate my patterns to english. I do that well, if I just can do. Someday I will write the english patterns to own page, so them will not getting mesh to finnish ones. But now is better to, that them will link to the original pattern.

Today I got two packets ( I got them from post-office myself ). Other was from Luontokauppa and other from Novita.

From Luontokauppa´s packet I got:

  • green soap
  • washingliquid to carpet
  • biodishclothes
  • tee

From Novita´s packet I got:

  • 7 veljestä Kantri  (yarn)
  • Florica (yarn)
  • two pairs of handle of a bag (bambu)
  • Muksu-extra ( magazine)
  • 5 mm circulars (Jippye! New ones to place of cut ones. Important size!)

Thats´s something to see of a one day. Now I have got the yarns to my end-year-project. Just going on! (pst…where do I get the inspiration?)

0 kommenttia

Kes 23 2008

Pohja vaihtui

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Muutoksia

Kivemmaksi ja kesäisemmäksi, ole hyvä! :D

0 kommenttia

Kes 01 2008

Taa-aas

…pohja vaihtui. Tuossa ylhäällä kun on noita pikkuruutuja, siitä voit itse vaihtaa kivan taustan blogilleni. Heh :)

Fufoilu alkaa tänään. Minulla on 3 totaalista ufoa. Milloinkahan ehdin edes ensimmäiseen käydä käsiksi?

Matto edistyy pylväs pylväältä. Minun piti ensin tehdä sitä pitkittäin, mutta ehkä sittenkin teen poikittain ja kaksivärisen elikkäs vihreätä + vaaleata (lähinnä luonnonvalkoista).

Tänään oli ihanaa syödä aaupalaa terassilla, kun oli todella luonnontilaista hiljaista: linnut lauloivat ja Pentti hiipi pää pusikossa. :)

Fufonappi:

fufonappi.JPG

0 kommenttia

Tou 17 2008

Tänään tapahtunut

Kirjoittaja KirsiJ, aihe Muutoksia, Neuleet, Langat, Pohdintaa

  • lankataulukko muuttuu koko ajan.
  • Loppuvuodentekoset edistyvät neuleista mainitsemattomuudesta huolimatta.
  • mitä ihmettä jatkossa kirjoitan, kun teen vain yllä mainittuja?!
  • postissa odottaa lankapaketti, mutta lauantaina ei ole posti avoinna.
  • Kirsi-täti muisti siskonpojat yhtäkkiä, kun läheisestä liikennepuistosta kuului lasten ääniä

0 kommenttia