Jou
20
2008
Ei Joululta tää tunnu
kun lahjat jo avasin
Ei maata peitä lumihuntu
turhaan osoitteetkin tavasin
Mutta ennen koskaan
kavereiden kanssa
en ole päässyt juhlaan
kun pöytää koristaa kranssi
Hienosti on laitettu
nyt juhla meille
kun vuoden matka taitettu
nyt kiitos teille
Teitte Joulustani uuden
keskellä vihreän maan
kun sen kaiken ilon ihanuuden
kokea saan
Lahjat silti monet
Jouluun kuuluvat
on sydämeni täyttänyt onnet
kun teitä taas käteni halaavat
Ei Joulua ole ilman
yhtään ystävää
Sääkin nyt lämmin
mieltä lämmittää
Mar
13
2008
On tuuli ja sade
Monihaarainen koivu
Ystävät
Kuhmu päässä
ja linnun laulu
Ja sinä väität
että olemme yksin
Tou
03
2008
…vaan ei työ. Vaan aivan mahtava paikka täällä missä asun. On sinne kyllä matkaa jonkin verran, mutta silti on kiva aina välillä käydä piipahtamassa. Seuraavalla kerralla tarvii kyllä ottaa kamera mukaan. Se vaan on niin iso järkkäri, että tarvii pakata kans hyvin. On minulle sanottu, että mikset satasella (600 Mummon markkaa) osta digikameraa. On tuo sen verran iso sijoitus, ettei siitä tosta vaan osta tämmöinen köyhä maan matonen. Kyllä vielä kuvaan tuolla järkkärillä niin kauan kuin vain filmeistä tehdään cd:t. Oli mulla neulominenkin tuolla reisulla mukana. Ootteko muuten huomannut, että mun kaikki liikkumiset yli kilometri kodin ulkopuolella on reisuja? Reissu on jo jotain pidempää matkantekoa.
Huomenna olisi tarkoitus tuohon kotikuntaani tehdä pyöräilyreisu. 10 km suuntaansa. toivottavasti on tällainen ilma kuin tänäänkin. Aivan mahtava ilma pyöräillä, kunhan varaa mukaan:
- vettä
- pyöräilykypärän
- repun tykötarpeineen
- aurinkolasit
Juu suosittelen pyöräilyreisuja, jos teiltä pyörä löytyy. Kesä on lyhyt, mutta pyörämatkat aina niin antoisia ja iiiihanan piiitkiä.
***
KYYNELKANAVA
Kaipuun kyyneleeni
järven muodostaa
Kaipuun kyyneleeni
joet virtaamaan saa
Kaipuun kyyneleeni
kun sua odotan
kuumat kyyneleeni
yksin olla vain saan
Kaipuun kyyneleeni
sydämeni puhdistaa
Yksinäiset kyyneleeni
yössä valvottaa 26.4.08kj
***
Huh
30
2008
Eilen oli kuntoutusryhmämme myyjäiset Kunnari-talolla. Leivoimme munkkeja, sima oli tehty jo aiemmin samoin pizzat paistettu, järjestimme arpajaiset ja pidimme puffettia auki. Päivä oli pitkä mutta ehkä kevyempi kuin mitä luulin. Ehdin syömään seisaaltaan yhden lämmitetyn pizzan palan ja yhden kylmän, juomaan kupin kahvia ja maistamaan yhden munkin.
Tänään oli kuntosali ja voi että kiva oli taas hikoilla kunnolla. Lopuksi rentouttavat venyttelyt. Lempivenytykseni on istuen lattialla jalat haara-asennossa ja venyttäen napaa kohti lattiaa. Se venyttää mukavasti sisäreisien lihaksia. Siitä kun menee toisen jalan puoleen, toisen jalan puoleen ja viimeisenä vielä keskelle, niin avot en tahtoisi nousta venytyksestä pois.
Ulkona on helle…ja vieläkin on huhtikuu…
Samos-topista on takakappale valmis ja aloitin jo luomaan silmukoita etukappaleeseen. Siitä tulee taas oikein mieleinen neule itselleni. Nyt on Samos-lanka kärjessä kulutuksen osalta tänä vuonna.

Paketoin pari lahjaa ostettuani paperia. Aiemmin tänä vuonna olin jos ostanut korttikaimaltani kolmiulotteisia kortteja. Kesän kaikki lahjat on tehtynä, ainakin ne jotka tiedän antavani kesällä. Ehkä yhtä vielä pitäisi entrata, mutta katsotaan nyt vielä.
Runot-sivullekin lisäsin pari pätkää eilen. Pidän tätä blogia niiden julkaisukanavana. Niin saa olla jatkossakin. Näinhän toivon, että joskus jossakin joku lukee. Laitan tähän etusivulle yhden niistä, ole hyvä!
***
MENNEISYYDEN ELEMENTIT - ovat niitä rakennuspalikoita, jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen mikä olen. 8.4.08kj
***
Tam
17
2008
Aamulla huomaa, että olisi paljon tekemistä.
Illalla toteaa, että menipä päivä taas nopeasti.
Sitähän arki taitaa olla.17.1.08kj
Jou
25
2007
Joulupukki toi sekä lankaa (Novita kuura vaaleanpunainen) että kirjankin, joka liittyy neulomiseen: Pieni lankakauppa. Luin nopeasti 50 sivua. Todella liikuttavaa tarinaa lankojen ympärillä pyörivästä kulttuurista. Näin kai voi sanoa; kulttuuri. Langalle katsoin talven lehdestä villatakin ohjeen. Hyvä niin: olen ajatellut villatakin tekoa ja talvilehdestä en ole vieläkään mitään tehnyt. Liikutuin myös lankapaketista: 500g!

JK: Kuva lisätty!
Liikutuin eilen muutenkin. Joulu herkistää mielen ja tuo paljon muistoja pintaan. Olen nukkunut Jouluyönä muutaman tunnin. Mutta täällä jo kirjoitan tekstiä. Ruutuvihkoon kirjottelu on jäänyt vähemmälle, joten enemmän sitten täällä.
Kirjoitin Joulumietelmän:
Satuttaa Joulun laulut, joissa lauletaan lumesta. Ei ole lunta, mutta sydämestäni toivon löytäväni valkean Joulun. 24.12.07kj
Osa lahjoista on vielä vaihtamatta omistajaa, mutta voihan pitkin Joulua lahjoitella yllätyksiä. Voi meitä muistamattomia…
Eilen aamulla sytytin pihaan kynttilän ja sen liekki lepatti koko eilisen päivän. Taidan käydä laittamassa siihen taas liekin, josko se jaksaisi toisenkin päivän…