Jou
29
2008
Joululahjoista on siis jossain vaiheessa tulossa lisää kuvia. Mutta ne ovat vielä kehitettävänä. Taitaa olla Jouluruuhkaa, kun näin kauan kestää kehittäminen. Ajattelin, että kuvat olisivat ehtineet jopa ennen pyhiä mulle. Mutta tarvii odottaa vielä parisen päivää. Sitten niitä onkin jo parin kuukauden ajalta.
Löysin neuleliinaan siis ihanan ohjeen vanhasta Kauneimmat käsityöt -lehdestä. Lehti on vuodelta 2005 nro 1. Keräilin viime vuonna vähäsen noita KK-lehtiä. Mutta sitten innostus lopahti, kun Joulubudjettia piti alkaa ajatella. Neulon liinaa lohenpunaisesta Kotiväki-langasta. Oletettavasti se on sitä, koska on rakenteeltaan hyvin samanlaista. Ostin sen jossakin lankapaketissa vyötteettömänä. Mutta on sen oltava Kotiväkeä. Muutkaan ei nyt tule mieleen. Ellei sitten ole jotain vastaavaa ulkomaista. Mutta ostaessani lankapaketin, vakuutettiin, että siinä on vain Novitan lankoja.
Kyllä minä Joululahjokain sain, mutten mitään lankaa tai muuta neulomiseen liittyvää. Ne tarvikkeet hankin mieluummin itse. Enhän edes toivonut lankaa tms.
Jou
27
2008
Viime aikoina olen laitellut noita Joululahjakuvia, kun niitä on kertynyt näytettäväksi asti. Ravelryssä mulla on kaikki jo etukäteen esillä. Mutta sinne ei pääse kirjautumatta katsomaan. Onneksi. No ovathan ne tuolla galleriassakin, mutta en pahemmin täällä palstan puolella höpise mikä kenenkin lahja on.
Aloitin neulomaan liinaakin taas pitkästä aikaa ja yhden pyyhkeenkin (sinisävyinen) olen saanut valmiiksi. Toinenkin (violettisävyinen) on jo puolessa välissä.
Eilen käteeni lykättiin uudet langat tilaustyötä varten. Josko kapenevan pannan tekisin. Onneksi värit ovat jo selvillä etukäteen. Taitaa olla taas sellainen, että muutama päivä menee pelkkään kehittelyyn. Calorimetry voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta päihin pitäisi nappien tilalle laittaa nauhat. Jos ne tekis i-cordina. Nyt sitten lähipäivinä aloittamaan vain Calorimetryä.
Jou
25
2008
Jos ne avasivat jo paketit, ne saivat tämmöiset
Jou
24
2008
Systerille meni tämän (jota Pentti-kissa esittelee) lisäksi pipo, mutta siitä tulee kuva Joulun jälkeen:
Pojat saivat nämä:
Jou
21
2008
Nämä lähtivät Ystävän jalkoja lämmittämään…
… ja tämä toiselle Ystävälle koristamaan pöytää tms.
Jou
21
2008
Tämä lähti sukulaisille koristamaan jotakin pöytää…
…ja tämä lämmittämään kaulaa:
Jou
20
2008
Ei Joululta tää tunnu
kun lahjat jo avasin
Ei maata peitä lumihuntu
turhaan osoitteetkin tavasin
Mutta ennen koskaan
kavereiden kanssa
en ole päässyt juhlaan
kun pöytää koristaa kranssi
Hienosti on laitettu
nyt juhla meille
kun vuoden matka taitettu
nyt kiitos teille
Teitte Joulustani uuden
keskellä vihreän maan
kun sen kaiken ilon ihanuuden
kokea saan
Lahjat silti monet
Jouluun kuuluvat
on sydämeni täyttänyt onnet
kun teitä taas käteni halaavat
Ei Joulua ole ilman
yhtään ystävää
Sääkin nyt lämmin
mieltä lämmittää
Jou
17
2008
Nämä tonttu kuljetti tänään saajalleen:
Jou
17
2008
On se jo pari päivää ollut valmiina ja koekäytetty. Ehkä helmaan voisi lisätä vähän reunusta, kun tuntuu niin kovin lyhyeltä. Huppu on onnistunein. Sitä jo ihasteltiin.
Aloitin neulomaan jo ensi vuoden lahjoja, muttei suinkaan Joulua varten. On taas vuoden alkupuolella niin monet synttärit tiedossa, että tarviii varautua. Onneksi tänään juuri tarkistin lankakirjaukseni ja näyttää että minulla on yli 8 kg lankaa. Juu!
Ensi vuoden alussa alkaa myös ankara säästäminen. Mitä varten? Se selviää vuoden loppupuolella
Eilen olin pikkujouluissa, jotka kestivät 6 tuntia. Aika meni hyvien kavereiden kesken liian nopeasti. Lahja on edellisessä postauksessa kuvassa.
Olen tässä harkinnut, etten enää kirjoita tässä blogissani englanniksi. Olen mukana Ravelryssä ja on riittävästi, että siellä kirjoitan englantia. Alkoi ottaa liikaa voimille, kun se vaatii erityistä paneutumista kielioppiin, sanontoihin ja etuliitteisiin. Suomen kieli on niin pienellä osalla maapallon väestöstä käytössä, että kannatta jo senkin puolesta vaalia pientä kielialuetta ja kaunista kotikieltämme.
Jou
16
2008
Nämä menivät lahjaksi pikkujouluissa: