Jou 04 2007

Pentti-kissa

Kirjoittaja KirsiJ

Lähettäjä Pentti

Olen 12-vuotias maatiaiskissa. Tykkään kasoista, kanasta ja maitokarkeista. Mutta myös ulkoilusta ja hiirien jahtaamisesta. Emäntä kehuu silloin. Mutta jos tuon oravia tai lintuja, emäntä pitää mykkäkoulua.

***

PENTTI PÖRHEÄNÄ

Pentti saapui yhtenä päivänä pörröisenä ulkoa. Oli kostea mutta kylmä ilmanala. otin Pentin syliini, jossa se ei usein viihdy kovin kauaa. Nyt olin viikolla ollut monena päivänä pois erilaisten Joulun juhlien takiapitkiäkin päiviä. Pentti viihtyi sylissä, koska sillä oli vähän kylmä. Kuiskuttelin samalla sille, että oliko se muistanut taas hankkia kavereilleen Joululahjoja, niinkuin se usein tekeekin. Ehkä se ulkoilureissuilaan käy kiertämässä kaverit ja toivottaa hyvät Joulut samalla. Tiedä näistä kissan menoista.-21.12.08kj-

***

PENTTI HANKKII RUOKAA KAVEREILLEKIN

Tänään Pentti-kissa sai saaliiksi jälleen kerran pikkuisen pyöreän hiiren. Mutta kaverit kärkkyivät kanssa, kun Pentti välillä jätti saaliinsa sivuun. Kaksi varista nappasivat pian saaliin parempiin suihin. Mitä teki Pentti? Ei mitään. No asteli kotiin ja söi kiposta omia ruokia. Että minä nauroin, kun Pentti ajatteli kai, että kaikille kavereille ruokaa kans. Parempaahan hiiret ovat variksille, kun ne ulkona elävätkin, tuumin Penttiä silittäessäni. Pentti jatkoi syömistään. Päivän hyvä työ tehty, kun nukkuu nyt illalla niin autuaan onnellisen. 4.11.08kj

***
PENTIN SYYSKAVERI

Ihmeiden kissa tuo Pentti 12 vee. Nyt se on löytänyt itselleen syyskaverin, siis kissan taas. Se jotenkin kerää muita eläimiä ympärilleen. Ohikulkevat koiratkin saavat vain kiinnostuneen katseen eikä luimuja korvia tai pörhöistä hantää. Uusi kissakaveri on iso harmaavalkoinen. Sukupuolesta en tiedä, mutta vielä ei olla yhteen ainakaan otettu. Mutta luulenpa sen olevan uros, koska hajuton Pentti on alkanut haista uroskissan merkeille. Jos se kerta samoja polkuja nyt kulkee, niin kumman kissan hajut voittavat? Mutta Pentti menee rohkeasti hypähtäen ovesta ulos raikkaaseen tosin jo pudonneilta pihlajanmarjoilta ja lehdiltä tuoksuvaan syksyyn.

***

TYTTÖYSTÄVÄ KÄVI

Eräänä sateisena iltana tassutteli tuttu neitokainen terassillamme. Se oli tullut katsomaan Penttiä. Sanoin Pentille, joka oli unosilla, että tyttöystäväsi on ulkona. Hei, töks, tule katsomaan. Mutta Pentti käänsi päätä ja jatkoi uniaan. Ehkä he ovat myöhemmin tavanneet. Koska seuraavana aamuna Pentti nuuski terassilla outoa hajua. Ehkä hän lähti sitä seuramaan.

***

TYTTÖYSTÄVÄ

Olen kysellyt Pentiltä, että missä kesäheilasi on? Ja häntä Pentti varmaan on etsinytkin, kun liikkuu isontie toisellakin puolella näyttämässä metsästystaitoja hiiripellolla.

Viime kesänä ihmettelin eräänä iltana, kun Pentti oli myöhään ulkona. Ja häntä huudeltuani, hetken kuluttua Pentti ja vähän matkan päässä kaunis valkomusta tyttökissa kaulapantoineen saapuivat esittäytymään. Voi kuinka hän olikin hieno kissa. Olin Pentistä vähintään hyvillään.

Mutta onneksi kesä on vasta aluillaan ja tyttökissa saapumassa kenties kesälomapaikkaan. Josko Pentti muistaisi hänet. Olen varma, että muistaa. <3
***

Lähettäjä Pentti

PENTTIKIN KUTOO KOHTA
Pentti-kissa valitsi uudeksi nukkumapaikaksi nojatuolin, jossa on purettua neuletta ja keskeneräinen neule. Siinä se on viihtynyt viimeiset pari päivää nokosillaan. Epäilen sen jo kutovan, kun on niin lähellä keskeneräistä. Pentti-kissa tykkää kasoista.

***
KISSA ANTOI RUNON

Kissa piiperöinen
istui ikkunalla.
Kysyin,
mitä laitan
korttiin?
Vastasi pari kertaa
”Miu”
Ajattelin,
tänään on syntymäpäivä siun. kj-07

***

Pentin kevät

peitto.jpg

29.5.
Pentti makasi sängyllä. Emäntä laittoi viereen villamytyn ja sanoi: “Tämä on sulle. Tein, että sinun on lämmin nukkua.” Voi sitä ihmetystä, kun emäntä oli asetellut kirjavan pienen tilkkupeiton sängylle ja siirryin jatkamaan uniani peiton päälle. “Tuo on kuin iso kiitos, että menee heti käyttöön,” emäntä sanoi haltioissaan.

Toukokuun lopulla
Pentti oli metsästyspuuhissa. Ensin se sai talitiaisen, josta emäntänsä oli surullinen. Talitiainen on hänen suosikkilintunsa. Pentti sai torut ja lähti miettimään pihamaalle johonkin miettimispaikkaansa. Se oli melkein tunnin pois, kunnes saapui takaisin.
Vielä surullisempaa oli, kun Pentti saalisti oravan. Sitten emäntä laittoi kotiarestiin loppupäiväksi ja oltiin hiljaa. Emäntä pitää myös oravista. Voi siun kansais, Pentti.

14.5.07
Pentti lepäsi eräällä omista paikoistaan, kunnes huomasi liikettä. Alkoi hiipiminen hiljaa kohti kiinnostusta. Ihmettelin; en nähnyt mitään liikkuvaa. Ai, ai, oksa rasahti Pentin jalan alla. Ajattelin, nyt pääsi kiinnostus karkuun. Mutta parin sentin pituinen musta koppakuoriainen -lapsena sanottiin koppis - käveli kiirehtien hurjaa ylämäkeä. Pentti katseli kiinnostusta mutta ei edes tassullaan koskenut ja niin koppakuoriainen saattoi huokaista helpotuksesta.kj-07

11.5.07
Rouva Västäräkki oli kävelyllä. Pentti roikkui hievahtamatta puutarhapenkin puupienan päällä. Katse oli suunnattuna yhteen suuntaan, Rouva Västäräkkiin. Rouva asteli pyrstö heiluen lähemmäksi ja minua alkoi huolestuttamaan. Mutta tukijoukot saapuivat mukana. Herra Västäräkki, harakka ja vielä varis. Muut lennähtivät pois harakan varoituksesta. Varis jäi vielä tsätkättämään Penttin kanssa, samalla kuoputtaen maata. Varis lähti pois, kun liikahdin pari kertaa. Pentti käpertyi puutarhapenkin alle lepäämään jännittävän tapahtuman jälkeen. kj-07

10.5.07
Pentti hämmästytti minut tänään muutaman kerran.
1) Pentti istui odottamassa kotiin pääsyä oven takana ja Herra Västäräkki jutteli sille. Kai ne vaihtoivat päivän kuulumiset. Rouva Västäräkki seurasi kauempaa tilannetta. Ihmettelin, mikä lintu noin paljon juttelee, ja katsahdin tuon tilanteen ikkunasta. En ole koskaan ennen nähnyt kissaa, joka istuu paikallaan, vaikka lintu on metrin päässä. Niin ja ilman saalistusasentoa saatikka tuijotusta.

2) Kudoin ulkona. Kuuluu piipitystä: Pentti ilmestyy (jo toinen tänä keväänä) hiiri suussa terassille. Se ei heti kai huomannut minua, koska katsoi, onko ikkuna auki. Onneksi ehdin laittaa kiinni hätäpäissäni. Kehuin, että hyvä “hiirikissa” ja seurasin toista ennen näkemätöntä tilannetta. Miten luonto näyttäytyi siinä terassin tuntumassa. kj-07

1 vastaus merkintään “Pentti-kissa”

  1. milla valkeasuo 05 Tou 2008 klo 18:32

    cuteja kissoja:P

Paluuviite | Kommentit RSS

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image